perjantai 24. maaliskuuta 2017

Rakkaudesta villapeittoihin ja värikkäisiin lankoihin

Rakastan virkkaamista, ehkäpä hieman enemmän kuin kutomista. Rakastan värikkäitä lankoja vanhassa pärekorissa.

Virkkuukoukku ja lanka ovat helppoja illalla telkkaria katsellessa, tulosta syntyy kuin itsestään.
Siitäpä syystä meille on ilmestynyt monta villapeittoa. Sitten on vielä partsilla pari, laatikkopyörässä vilun varalta ja jokaiselle nukelle omansa. Eli onhan näitä ja varmaan tulee vielä lisääkin :D

Lapset rakastavat kääriytyä omiin villapeittoihinsa ja nuuhkivat välillä sitä ihanaa, lämmintä villan tuoksua.

Tällä hetkellä teen peittoa äidilleni. Se koostuu monesta pienestä isoäidin neliöstä, nyt on valmiina noin 100kpl ja ainakin kaksinkertainen määrä vielä pitää tehdä ennenkuin mamma saa kääriytyä villapeitoon :)

Tämän peiton tein Eemelille.


Tämä taas on Freijan peitto


 Tämä on olohuoneen sohvalla torkkupeittona.


Tässä viimeisin tekemäni peitto.


Tämä peitto taas koostuu kaikista jämälangoista ja on tehty yllätyskerästä, villasukkien jämiä.



 Tämä päiväpeitto on neulottu jämälangoista muutama vuosi sitten ja ilahduttaa edelleen.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Valoa ja DIY tatuointeja

Eilen ihana valo herätti koko perheen jo ennen kellon soimista, heräsimme reippaina, istuimme ikkunalla, aamuista valoisuutta ihastellen kello 6.30. Sängyn pedattuani oli pakko räpsäistä kuva makkarista, joka kylpi tuossa piristävässä valossa.
Tällä lisääntyvällä valolla on kyllä selkeä vaikutus ihmisiin, kaikki tuntuvat iloisemmilta ja hymyilevät enemmän.

Alan ymmärtää valon vaikutuksen ihmisiin. Synkkä sää saa aikaan synkän mielen ja päinvastoin. Vaikka tietenkään sen ei pitäisi antaa vaikuttaa, vaan sen sisäisen valon tulisi loistaa sisältä niin voimakkaana, ettei ulkona vihmoma räntä sitä häiritse. Vielä en ole niin pitkällä itseni kanssa, etteikö se toisinaan hieman ärsyttäisi.

Ihmisissä on myös selkeä ero kesällä/keväällä ja talvella/syksyllä. Ihan omia lapsiakin seuraamalla eron huomaa, lapset ovat villimpiä näin kevään korvilla ja kesällä. Kuten he itse totesivat: "Kesällä kaikki tuntuu vapaammalta, tuntuu, et eläis enemmän", niinpä! Taas kerran komppaan lasteni viisauksia elämästä <3

Sitten osioon, jolloin sanon: MAMMA, älä lue enempää! Et tule pitämään tästä :D
Eli kun kahelit saavat tatuointikoneen käyttöönsä voi tulos olla ihan mitä tahansa ja tässä se tulos nyt on.
Pidin ensimmäistä kertaa tatuointikonetta kädessä ja minut yllätti se miten vaikeaa suoran viivan saaminen on! Täysi kunnioitus siis tatuointitaiteilijoille!
Yllätys oli myös se miten kivaa sillä koneella suhertaminen on! Lapset menivät nukkumaan ja me miehen kanssa vuorasimme keittiön pöydän kelmulla ja otimme koneen ja musteen esille. Emme oikeasti paljoa miettineet, kuten kuvasta näkee. Käytin konetta kuin kynää tuhertaen jalkaani sitä sun tätä.
Varmasti tästä nyt todella näkee sen, ettei tatuoinnit ole mulle vakava asia ja sillä voi hullutella. Vaikka se jälki onkin sitten pysyvää. Varmasti monen mielestä jalkani on nyt ruma, mutta omasta mielestäni ei :D Se tuo mieleeni sen hetkiset mielentilat. Vanhana punkkarina oli tottakai tatuoitava anarkiamerkki, sen verran se asenne mussa edelleen asuu.

Mies teki itselleen laatikkopyörän reiteen ja rullalaudan toiseen (vessassa myöhään illalla etteivät lapset heräisi tatuointikoneen surinaan) ja tyytyi niihin, toistaiseksi. Pääkallosta tuo välillä höpisee.

Seuraavana päivänä olikin mukava hoivailla tuoreita tatuointejaan ja syödä tuoretta pullaa :)












torstai 9. maaliskuuta 2017

Kolme ihastuttavaa kaverusta

Vuosia haaveili 50-luvun liinavaatekaapista. Aina sellaisen löydettyäni se oli liian kallis tai liian kaukana.
Yks kaks meillä nyt onkin niitä jo kolme!
Joku ehkä muistaa olohuoneen ison kaapi tarinan. Se löytyi roskalavalta, kaverin kanssa se sieltä revittiin kunnon girl powerilla ylös. Sisulla raahattiin se koululle, jossa se odotti iltaa jolloin mies pääsi hakemaan sen lainapakulla.
En voinut uskoa, että ihanuus oli todella heitetty roskalavalle!

Eemelin kaappi löytyi fb-kirppikseltä ja se tuotiin jopa meille kotiovelle saakka. Hinta oli muutama hassu kymppi. Eemelin kaapin esittelinkin jo täällä :)

Eemelin kaapin jälkeen Freija oli onneton, hän halusi myös kovasti oman kaapin. Itse kaipasin neidille myös kunnon kaappia, jonne lelut mahtuisivat hyvin ja olisi helppo ottaa ja laittaa paikoilleen.
Fb-kirppis osoittautui taas luotettavaksi ja laatikkopyörällä mies haki  muutaman korttelin päästä meille kolmannen kaapin.
Lelut mahtuu, kaikella on oma paikkansa, barbiet saivat kodin kaappiin ja elelevät siellä tyytyväisinä, kaikkein tyytyväisin on kaapin omistaja...joo ja äiti myös :D

On hämmästyttävää millaisia tilaihmeitä nuo 50-luvun kaapit ovatkaan. Ne kätkevät sisäänsä uskomattoman määrän tavaraa näyttäen silti siistiltä.

Aikamoisia löytöjä nuo kolme ihastuttavaa kaverusta! Eikö?










tiistai 7. maaliskuuta 2017

Lintuja ja avokadoa

Tällä viikolla (ja viikonloppuna) ollaan kiipeilty lumikinoksissa ajatellen, että ehkä nää on ne vikat kunnon kinokset ja sitten kevät alkaa.
 Ja alkaahan se, koska tänä aamuna olkkarin ikkunasta katsoessamme näimme harakankantavan nokassaan risuja pesäänsä, pesään mikä on uskollisesti ollut vuosia samassa puussa. Puun vastapäätä olevalle katolle taas on vuosia lokkipariskunta tehnyt pesänsä ja olemme saaneet seurata perheonnea, miten lokkiäiti joka ilta klo 23 aikoihin kiljahtelee poikasensa pesään nukkumaan ja pienet harmaat pallerot kipittävät hassuilla jaloillaan kiltisti pesään. Draamalta ja surulta emme valitettavasti ole välttyneet, on ollut kesiä, kun pariskunta ei ole poikasia onnistunut saamaan, on myös ollut kesä, jolloin yksi kolmesta poikasesta meni liian lähelle katon reunaa ja putosi. En koskaan unohda sitä ääntä, niitä ääniä, ääni mikä tuli, kun poikanen lävähti maahan, ääni minkä lokkiäiti päästi syöksyessään perään, ääni mitä lokkiäiti piti ollessaan siivet levällään kuolleen poikasensa suojana :( Onneksi lapset jo nukkuivat tuolloin, itse olin parvekkeellaja itkin, tunsin lokkiäidin tuskan rinnassani painavan möykkynä.
Toivon kovasti onnea tuolle lokkipariskunnalle.

Lokit ja harakat myös aika ajoin ottavat yhteen, harakoiden yrittäessä lokkien pesään varastelemaan.
On hauska seurata hurjaa takaa-ajoa, kun yleensä lokki-isä ajaa harakat tiehensä ja jahtaa ne riittävän kauas.

Se linnuista ja draamasta.

Avokado, olen niin hullaantunut siihen, mutta miten vaikea onkaan löytää täydellisiä avokadoja. Lidlissä on parhaat, mutta siinäkin pussissa on aina yksi huono ja kun sellaista vahingossa maistaa, meinaa se haihduttaa avokadorakkauden, melkein.
Toinen suuri herkkuni juuri nyt avokadon ja siitä tehdyn guacamolen lisäksi on hummus, joka Eemelin ja Freijan mielestä haisee hieltä :D Okei!

Ollaan myös lainattu kirjastosta kasa lautapelejä ja pelattu iltapalaa syödessä. Aika leppoisaa.

Mitä te olette puuhailleet? :)






torstai 2. maaliskuuta 2017

Suomenlinna rakkautta

"Täällä on jotenkin paljon raikkaampi ja helpompi hengittää!" Totesi Eemeli eilen Suomenlinnassa, sitten jo pysähdyimmekin keskelle tietä ja hengitimme syvään ja pitkään ja totesin saman kuin poikani. Seuraavaksi alkoikin päässäni soimaan Jukka Pojan biisi: " Ilma on raikkaampaa hengittää siellä missä liikennevaloja ei nää...".
Vietimme Suomenlinnassa usean tunnin vain kävellen ja hengitellen, merta ja jäätä ihaillen. Onnekseni satun omistamaan (joo tiedän, ettei lapsiaan voi omistaa :D) lapset jotka jakavat rakkauden mereen kanssani, lapset jotka voivat tunti tolkulla tuijottaa merta, tyyntä ja tyrskyä,, tekemättä mitään muuta sen kummempaa, lapset joille ympäröivä luonto on hyvin tärkeä ja jotka kykenevät näkemään luonnon, talojen, maailman kauneuden ja ihmeellisyyden.

Olemme suuria Suomenlinna faneja, olen kahlannut läpi kaikki kirjat mitkä olen löytänytja rakkaus saarta kohtaan on vaan lisääntynyt. Haaveemme, unelmamme on päästä sinne asumaan ja tästä haaveilevat myös lapset. Tiedämme, ettei se ole helppoa ja ihan tuuria, mutta joka kerta yritämme ja kädet ristissä lähetän toiveeni yläkertaan, että josko nyt tällä kertaa tämä olisi meille hyväksi.
Kun olemme haaveestamme puhuneet ystäville on monelta tullut heitto, että no ette varmaan ole miettineet millaista siellä olisi asua syysmyrskyllä, helppohan se on kesällä. Johon vastaamme; Voi olemme! Todellakin olemme ja se ei vähennä rakkauttamme Suomenlinnaa kohtaan, oikeastaan päinvastoin. On totta, että Suomenlinnaan on helppo ihastua lämpimänä kesäpäivänä, kun isutaan kalliolla eväiden kanssa ja leija liitelee pään yläpuolella, mutta me käymme saarella myös siinä syysmyrskyssä, kovassa pakkasessa, litisevässä loskassa ja vaan rakastumme lisää.

Säässä kuin säässä Suomenlinna on järisyttävän kaunis, katuja kävellessä aistii siellä olevan elämän, menneet ja nykyiset. Niin kliseistä kuin onkin niin siellä sielu lepää ja toden totta, on helpompi hengittää.

Onneksemme asumme lähellä keskustaa ja meneminen Suomenlinnaan on helppoa.

Kun istuimme lautassa takaisin kotiin sanoi Freija vuorostaan osuvasti:" Tulee aina haikee olo, kun täältä lähtee". Niinpä niin tyttöseni, jaan fiiliksen täysin kanssasi.