perjantai 19. kesäkuuta 2015

"On keskikesän aika tullut..."

Oikein hyvää mittumaaria kaikille!

Luonto tuoksuu ja näyttelee parhaita puoliaan.

Päivällä grillattiin ja syötiin liikaa ja jälkkäriksi vielä mansikkakakkua, liikaa sitäkin :D
 Äsken tulimme saunasta ja vihdoimme itsetehdyllä vihdalla. Nyt lapset ovat punaposkisina puhtaissa lakanoissa, tyttärellä seitsemää sorttia kukkia tyynynsä alla ja toive nähdä unessa prinssi Carl Philip :)

Kauniita unia ja oman kullan kuvia <3


















maanantai 8. kesäkuuta 2015

Hunningolla on huoletonta!

Ilma ei ole vielä kovin kesäinen, mutta mieli on kovasti kesässä silti.
Viime vuonna tähän aikaan olimme jo polskutelleet rannalla ja saaneet rusketusrajat :D

Nyt olemme lähes joka päivä pakanneet reput selkään ja lähteneet retkelle. Meidän vanhempien onneksi meille on siunaantuneet lapset, jotka pitävät myös retkeilystä ja piiiitkistä kävely-ja pyöräilyretkistä, kunhan on evästä mukana :)

Muuten meillä on tarkat ruoka-ajat, helppoa, kun on suuri perhe, mutta aina kesäisin olemme sen suhteen retuperällä, ruoka-aikoja ei ole, syödään, kun on nälkä ja missä milloinkin, kalliolla, rannalla, veneessä, laiturilla, jopa ratikassa.

Kesän huolettomuus on syksyn, talven ja kevään jälkeen ihanaa, säntilliseen elämään tottuneille aikatauluttomuus jo pelkästään on lepoa.
En kuitenkaan voisi jatkuvasti elää ja olla ilman aikatauluja, mahdotontahan se olisi, koulujen, töiden, kauppojen aukioloaikojen ja muidenkin arkisten asioiden vuoksi.
Mutta näin kesäisin...on ihanan huoletonta olla vähän hunningolla :D

Mikä suuri nautinto onkaan vain tuijottaa merta, en saa siitä koskaan kyllikseni <3

Tässä nyt kirjoittaessani alkoi kesän eka ukkonen! Jee!