torstai 15. joulukuuta 2016

Jouluista

 Ensinnäkin, poistin sitten vahingossa edellisen postauksen! :/ Piti poistaa vain luonnoksia, mutta näköjään meni muutakin, voi mua!

Meillä otettiin kuusi sisälle viime sunnuntaina heti aamusta ja pitihän se heti koristella :)
Toistaiseksi se ei ole varistanut yhtään! Kuusen tuoksu on huumaava ja oksat kauniin vihreät.

Rakastan niin tätä jouluaikaa vaikka kesäihminen olenkin. Joulussa on sitä taikaa ja vaikka olenkin aikuinen niin silti huomaan jouluaikaan muuttuvani hitusen lapseksi. Joulussa asuu myös tietty hartaus ja rauhallisuus. Onneksi kohta alkaa joululomakin.

Meillä aamut alkavat tottakai joulukalenterien avaamisella, sitten rynnitään tonttu Hipsuvarpaan oven eteen katsomaan mitä tonttu on koreihin tänä aamuna jättänyt ja luetaan Hipsuvarpaan kirjoittama lappunen. Sitten aamupalaa mikä nyt useimmiten on riisipuuro :D
Vaatteet päälle, hampaiden pesu, hiusten harjaus ja letitys ja kouluun missä kynttilän valossa oppilaat ja opettajat pianon säestyksellä laulavat joululauluja ja joka aamu siellä muutama vanhempikin liikuttuneena laulaa mukana...minä myös :)

Meillä ei varsinaista joulusiivousta ole koskaan, koska siivoilen joka päivä jotain ja kerran viikossa sitten vähän enemmän, niin tarvetta isolle siivoukselle ei ole. Joten en tunnista itsessäni joulustressiä. Kaikki hoituu kuitenkin :)
Ensi viikolla mies tekee joululaatikot ja tällä viikolla teemme leivät.
Äitini tulee meille jouluna ja koko ruokapöytä on täynnä, aika ihanaa!

Miten te vietätte joulua?